Lähelle niin kun rantaa tullut olin, mun että heistä vieroitti vain virta, paremmin nähdäkseni seisahduin ma,
ja eellä näin ma liekit liikkuviksi; takana niiden ilma värein välkkyi kuin kulkeneet ois suuret siveltimet,
ja eri juovaa seitsemän[328] jäi jälkeen ja kunkin oli värit moiset, mistä kaarensa Päivä, vyönsä kuutar kutoo.
Nuo väriviirit loitommaksi liehui kuin kantoi silmäni, ja luulen, väli ett' oli niiden kymmen-askelinen.[329]
Tuon taivaan kauniin alla kaksi telien, vanhinta neljäkolmatt'[330] astui, päässä jokaisen tuores valkolilja seppel.
»Ah, siunattu», he kaikki lauloi,[331] »sinä Aadamin tyttäristä! Olkoon myöskin siunattu kauneutesi ijäst'ikään!»
Kun kukat ynnä muutkin yrtit nuoret tuon rannan vastapäisen vapaat oli valiosaattueen sen astunnasta,
kuin tähdet seuraa taivahalla toistaan, eläintä neljä[332] noiden jälkeen tuli ja kukin seppelöity lehvin vihrein
ja luotu lentoon siivin kuusin oli, ja siivet täynnä silmiä: jos Argus[333] eläisi, moiset sen ois silmät varmaan.
Säkeitä niiden kuvaukseen en tuhlaa, lukija oi! Mua menot toiset ahtaa, niin etten aulis olla saata tähän.