Kaks, kolme kertaa linnunpoika pettyy; mut kun sen kasvanut on sulka, turhaan virität verkon,[358] nuolin noudat sitä.»
Kuin lapset häpeissänsä mykistyvät ja kuuntelevat silmät maahan luoden ja katuvat ja syynsä tunnustavat,
niin minä nyt. Mut hänpä jatkoi: »Koska niin suret kuulemias, nosta partas, syvemmin surren sitä, mitä näet!».
Helpommin nousee maasta tammi, koska Italian tuuli sitä irti tempoo tai rajumyrsky Iarban valtakunnan[358]
kuin leukani nous hänen käskystänsä; näät kun hän kasvojani 'parraks' sanoi, ma hyvin tunsin myrkyn tarkoitetun.
Ja kun ma kohotin nyt kasvot, näin ma, nuo että ensimmäiset luodut Luojan lepäsi kukkiensa kylvännästä;
ja silmäni, viel' epävarmat, huomas Beatricen kääntyneenä pedon puoleen, mi olio yks on kaksin luontoinensa.
Hän alla hunnun tuollapuolen virran viherjän sentään kauniimp' entistänsä niin oli kuin ol' kauniimp' ennen muita.
Mua katumuksen nokkonen niin poltti, muut' että kaikkea, mi houkutellut ol' lempeni, nyt tunsin vihaavani.
Niin mursi itsetuntemus mun mieltäin, ett' taintuneena maahan kaaduin; kuinka mun sitten kävi, tietää seikan syypää.