Tajunnut tuota en, ei myös maan päällä soi hymni, jota olennot nää lauloi; säveltä sen en sietää loppuun voinut.
Jos voisin kertoa, kuink' uneen painoi nuo silmät julmat Syrinx-immen taru,[371] nuo silmät, turmiokseen valvonehet;
kuin maalari, mi mallin mukaan maalaa, kuvaisin, kuinka uuvahdin ma itse, mut kuvatkoon, ken osaa, nukkumisen.
Heräjämisen hetkeen siirryn siksi ja kerron, että unen hunnun kirkkaus[372] repäisi, joku huus: »Mit' teet sa, nouse!»
Kuin nähdä omenapuun[373] kukkasia, joist' enkeleill' on ilo ynnä juhlat ijäiset taivahassa, saivat kerran
Johannes ynnä Pietari ja Jakob ja toipuivat taas kuullessaan tuon sanan, mi murtanut ol' unen raskahamman,[374]
ja harvenneeksi näkivät he seuran: Elias poissa oli, poissa Moses ja Mestarin myös vaatteet muuttunehet;
näin toinnuin minäkin ja näin tuon Hurskaan,[375] mi mua saattoi puron äärtä pitkin; kumartuneena ylitsein hän seisoi.
Ma kysyin arkana: »Miss' on Beatrice?» Hän vastas: »Katso, alla puun hän istuu, varjossa lehtein juuri puhjenneiden.
Näe seura myös, mi häntä ympäröipi; muut ylös kanssa aarnikotkan nousi viel' ihanamman laulun, soiton soiden.»