Näin kulki eespäin, enkä usko, että hän kymment' astunut ol' askeltakaan, kun silmänsä hän iski silmihini
ja tyynnä hahmoltansa mulle haastoi: »Nopeemmin riennä, että valmis olet sa kuuntelemaan, jos ma kanssas puhun!»
Kun olin siinä, missä olla piti, hän virkkoi: »Veli, miks et tohdi mitään kysyä, vaikka kuljet vierelläni?»
Kuin joskus eessä esimiesten haastaa on pakko liikaa kunnioittavaisten eik' ääni lähde läpi hampainen,
niin kävi mun, mi sammalkielin loime nyt lausumaan: »Madonna, tarpeheni te hyvin tunnette ja niihin avun.»
Hän mulle: »Tahdon, että pelkos ynnä häpeäs poistat, etkä enää puhu minulle lailla miehen uneksivan.
Sa huomaa: kulho, jonka käärme särki, ei ole, oli;[389] mutta tietköön syypää, ett' Taivaan kostoa ei torju mikään.
Jää iki ilman perillist' ei kotka, mi heitti höyhenensä vankkureihin, ne täten tehden hirviöks ja saaliiks.
Ma näen selvään, ja siks siitä kerron: lähellä tähtimerkki on, mi antaa viel' ajan maailmalle varman, vapaan.
Ja mies tuo viisisataa viisitoista,[390] Jumalan ase, porton ahnaan tappaa ja peikon, joka hänen kanssaan rikkoo.