Puheeni, himmeä kuin Temiin,[391] Sfinksin, vain vähän sua vakuuttaa kentiesi, kun noiden tapaan kärkensä se kätkee.
Pian tosiseikat todistaa ja päästää tään pulman pahan, lailla vellamoiden, mut ilman karjan taikka viljan vaaraa.
Sa huomaa: niinkuin sanat nää ma sanon, ne kirjoita ja eläville kerro elämän sen, mi juoksua on kuoloon.
Ja kun ne kirjoitat, sa muista, että et salaa, millaisna puun nähnyt olet, mi täällä ryöstetty on kaksi kertaa.[392]
Jokainen, ken sen heelmän, oksan ottaa, hän työllä herjaisella loukkaa Luojaa, mi pyhään luonut on sen palveluunsa.
Kun siitä söi ens sielu, vuotta viisi tuhatta tuost' on tuska, kaiho soinut Hänelle, joka syyn sen otti päälleen.
Sun henkes nukkuu, ellei huomaa, miksi niin erikoisen korkeaks se kasvoi ja miksi nurinpäin sen latva lautui.
Ja jos kuin Elsan[393] veet, ei turhat aatteet ois mieltäs saartaneet sen muuttain, kuten Pyramus[394] silkkipuunsa, hekkumallaan,
monesta niin jo merkist' ymmärtänyt puun tarkoituksen oisit siveellisen ja Luojan mielen, kiellossaan vanhurskaan.
Mut koska nään sun järkes kivettyneen ja käyneen kivenkarvaiseks, niin että sanaini valkeus sun huikaisevi,