Maist' elämääni vähän jäljell' oli, kun mulle tyrkättiin tuo hattu, joka pahasta pahempaan vain päähän vaihtuu.

Laihoina, avojaloin saapui Cephas[269] ja astia tuo Pyhän Hengen suuri jokaisen töllin ruokaan tyytyväisnä.

Mut raskaat nykypapit[270] tahtoo yhden, mi tukee toisen, joka heitä ohjaa, ja kolmannen, mi vielä liepeen kantaa.

He ratsunsa niin verhoo vaipoin, että eläintä kaks käy saman peiton alla: oi pitkämielisyys, mi moista siedät!»

Hän päätti. Näin nyt valoparvein aste asteelta alas kiertävän ja käyvän ja joka kierrokselta kaunistuvan.

Ne pysähtyivät hänen ympärilleen ja huudon päästivät niin kovan,[271] että ei siihen verrata voi mitään; minut

älyttömäks myös ukkonen tuo huumas.

Kahdeskolmatta laulu

Kuin laps, mi aina sinne juoksee, missä sen lohtu varmin on, ma tyrmistynyt myös käännyin oivaan ohjaajattareeni.

Ja hän kuin äiti, joka rientää pojan avuksi kalpean ja huohottavan ja haastaa äänin tätä tyyntäväisin,