on usko uskallusta toivottuihin ja vakaa varmuus näkymättömistä; se minun mielestäin on uskon ydin.»
Ma silloin kuulin: »Oikein ajattelet, jos ymmärrät, miks ensin usko hälle ol' luottamusta, sitten varmuus vakaa.»
Ja minä: »Seikat syvät, jotka eessäin täss' avartuvat, kätketyt niin kauas on katsehelta heimon kuolevaisen,
ett' uskossa vain olemus on niiden, min päällä toivo kaunis, ylväs kaartuu; siks lujittuu se luottamuksen muotoon.
Ja tästä uskosta taas täytyy päättää pitemmä, vaikka silmä nää ei mitään; sentähden varmuudeks se vahvistuvi.»
Ma silloin kuulin: »Noin jos ymmärretty maan päällä oppi kaikki ois, ei tilaa sofistain nerouksille siellä oisi.»
Näin henkäsi tuo liekki rakkauden ja jatkoi: »Tutkittu jo kyllin tarkkaan on laatu ynnä paino myntin tämän.
Mut lausu, onko se sun kukkarossas!» Ma hälle: »On, niin seesnä, ehjänäkin, epäillä ettei voi sen leimasinta.»
Syvästä tuosta valohohtehesta soi sanat nyt: »Sa kuinka saitkaan kalliin sen aarteen, jok' on pohja kaiken hyveen?»
Ma hälle: »Pyhän Hengen runsas sade, mi vuotanut on pergamenttein vanhain ja uutten yli, johtopäätös-sarja[304]