ja Päivän tytön samotessa kirkkaan nuo taivaan silmät perätysten, tähti tähdeltä, sammuu saakka kaunehimpaan.
Näin myöskin voittolauma, iloitseva ijäti ympär' pisteen häikäisevän,[394] mi saartaa sen, min saartamalta näyttää,
mun silmistäni vähitellen haihtui; siks kääntymään Beatriceen katseheni sai rakkaus ja puute näkemisen.
Hänestä mitä lauloinkin, jos kaikki se koottais samaan kiitosvirteen, kyllin nyt ei se oisi häntä kuvailemaan.
Näät kauneus,[395] jonka näin, niin suurta oli ja rajatonta, että Luojan yksin ma luulen siitä täysin iloitsevan.
Tulleeni myönnän tässä voitetuksi enemmän kuin on koskaan koomikkoa tai traagikkoa ainehensa lyönyt.
Näät niinkuin Päivä silmään heikkoon sattuu niin muistelu tuon hymyn hempeen multa vie muistin huonommaks kuin on se muutoin.
Ens aamust' asti, jolloin näin ma hänet elossa tässä, tuohon taivas-näkyyn runoni suotiin seuraella häntä.
Mut nyt mun täytyy laulamasta laata jo hänen kauneuttaan, kuin taideniekka jokainen korkeimpansa kohdattuaan.
Sellaisna, että suulle suuremmalle[396] kuin sointu soittimeni tään, mi kokee vain loppuun saattaa aihett' ankarinta,