XXXII
Kun tämä canzone oli valmis, tuli luokseni eräs, joka ystävyyden asteiden mukaan on ystäväni kohta ensimäisen jälkeen; ja hän liittyi sukulaisuuden siteillä niin läheisesti tuohon kirkastettuun, ettei kukaan ollut häntä lähempänä. Ja puhellessaan kanssani pyysi hän minua sepittämään muutamia säkeitä eräästä donnasta, joka oli kuollut; ja hän peitteli sanojaan, jotta näyttäisi puhuvan eräästä toisesta, joka myös oli kuollut. Huomatessani, että hän puhuikin yksinomaan tuosta siunatusta, sanoin hänelle tekeväni sen, mitä hänen pyyntönsä minulta anoi. Ja ajatellessani päätin sepittää sonetin, jossa hiukan valittaisin, ja antaa sen tuolle ystävälleni, jotta näyttäisi siltä että olin sen häntä varten tehnyt; ja sepitin silloin tämän sonetin, joka alkaa: Oi tulkaa, kuulkaa huokauksiani. Siinä on kaksi osaa: ensimäisessä kutsun Rakkauden uskollisia palvelijoita kuulemaan minua; toisessa kerron kurjasta tilastani. Toinen osa alkaa tästä: On niiden lähtö.
Sonetti XVII
Oi tulkaa, kuulkaa huokauksiani, te sydämet, sen Sääli suokohon. On niiden lähtö raskas, lohduton, vaan ilman niitä joutuis kuolemani.
Ei silmät huojenna mun itkuani, on kyynelvelka suorittamaton. Niin useasti, kuin mun mieli on, ei itkeä ne jaksa armastani.
Vaan huokausten kuulkaa kutsuvan nyt usein donnaani, ken meiltä meni pois iki-eloon, kotiin armautensa,
eloa halpaa tätä vierovan nimessä surevaisen sydämeni, mi kadotti jo kaiken autuutensa.
XXXIII
Kun olin sepittänyt tämän sonetin ja ajattelin kuka tuo oli, jolle aioin sen antaa ikäänkuin hänen itsensä tekemänä, huomasin että köyhältä tuntui palvelus ja niukalta, kun kysymyksessä oli henkilö, joka oli niin läheinen tuolle kirkastetulle. Ja sen vuoksi, ennenkuin annoin hänelle tuon ylempänä kirjoitetun sonetin, sepitin kaksi stanzaa canzonea, toisen todellakin häntä varten ja toisen itseäni varten, vaikka molemmat näyttävätkin saman henkilön sanomilta sen silmissä, joka ei katso taitavasti, mutta joka taitavasti katsoo, näkee hyvin, että eri henkilöt niissä puhuvat, koska toinen ei koskaan sano donnaksensa sitä josta puhuu, ja toinen sanoo, niinkuin näkyy selkeästi. Tämän canzonen ja tuon ylempänä mainitun sonetin annoin hänelle sanoen että olin tehnyt ne yksin häntä varten.
Canzone alkaa: Niin usein, ah; ja siinä on kaksi osaa: toisessa, nimittäin edellisessä stanzassa, valittaa tuo rakas ystäväni, hänen sukulaisensa; toisessa valitan minä, nimittäin jälkimäisessä stanzassa, joka alkaa: Ja murheen sointi. Ja niin käy ilmi että tuossa canzonessa valittaa kaksi ihmistä, ja niistä toinen valittaa kuin veli, toinen kuin uskollinen palvelija.