XLI
Sitten lähetti kaksi jaloa naista sanan minulle pyytäen minua lähettämään heille näitä runojani, ja senvuoksi minä, ajatellen heidän jalouttaan, päätin lähettää ne heille ja sepittää vielä uuden runon, jonka lähettäisin näiden mukana, jotta kunniakkaammin täyttäisin heidän pyyntönsä. Ja sepitin silloin sonetin, joka kertoo tilastani, ja lähetin sen heille edellisen sonetin mukana sekä erään toisen, joka alkaa: Oi, tulkaa, kuulkaa.
Sonetti, jonka laadin silloin, alkaa: Taa piirin kauimpana kaartuvaisen, ja siinä on viisi osaa. Ensimäisessä sanon, minne kulkee ajatukseni, ja kutsun sitä erään vaikutuksensa nimellä. Toisessa sanon, minkätähden se nousee tuonne ylös, nimittäin kuka sen saa sinne kohoamaan. Kolmannessa sanon, mitä se näkee, nimittäin donnan, joka on tuolla ylhäällä kunniassa; ja nimitän sitä silloin "muukalaiseksi hengeksi", koska se hengessä siirtyy tuonne ylös ja viipyy siellä niinkuin pyhiinvaeltaja kaukana isäinsä maalta. Neljännessä sanon, kuinka se näkee hänet sellaisena, nimittäin sellaisella korkeuden asteella, etten minä voi sitä käsittää, ja se merkitsee, että ajatukseni hänet nähdessään nousee niin suureen korkeuteen, että järkeni ei taida sitä käsittää, sillä meidän ymmärryksemme on noihin siunattuihin sieluihin samassa suhteessa kuin heikko silmä aurinkoon: niinkuin sanoo Filosoofi[34] toisessa Metafysiikan kirjassaan. Viidennessä sanon, että vaikka en voikaan tajuta sitä minne ajatus minut nostaa, nimittäin hänen ihmeellistä korkeuttaan, ymmärrän ainakin sen, että kaikki tällainen ajattelu on lähtöisin donnastani, koska kuulen hänen nimensä usein ajatuksissani. Ja lopussa tätä viidettä osaa sanon "donnat, rakkahani", jotta ymmärrettäisiin että ne, joille puhun, ovat naisia. Toinen osa alkaa tästä: Uus tieto; kolmas tästä: Ja donnan; neljäs tästä: Vaan kun se mulle; viides tästä: Sen tiedän. Sen voisi vielä hienommin jakaa, ja tehdä ymmärrettäväksi vielä hienommalla tavalla; mutta se voi jäädä tämänkin jaoituksen varaan, jotenka en ryhdy sitä enemmän jakamaan.
Sonetti XXV
Taa piirin kauimpana kaartuvaisen mun sydämeni heikko huokaus kantaa. Uus tieto, jonka Amor itkein antaa, sit' yhä nostaa yli kaiken maisen.
Ja donnan, kirkkaudessa loistavaisen, se näkee, lähetessään toivon rantaa. Niin suuren arvon hälle taivas antaa, mi häikäisee tuon hengen muukalaisen.
Vaan kun se mulle kertoo kohtaamansa, en ymmärrä, niin puhe outo on mun kuulevasta sydänraukastani.
Vain tiedän, ett' on aihe verraton
On Beatricen nimi sanoissansa;
sen ymmärrän, oi donnat, rakkahani.
XLII
Tämän sonetin jälkeen näyttäytyi minulle ihmeellinen ilmestys, jossa näin asioita, jotka saivat minut päättämään etten enää sepitä runoja tuosta siunatusta hamaan siihen asti kunnes voin hänestä arvokkaammalla tavalla runoilla. Ja siihen päästäkseni pyrin minkä voin, niinkuin hän totisesti tietää. Niin että jos Hän, jota varten kaikki luodut elävät, näkee hyväksi että elämäni saa jatkua vielä muutamia vuosia, toivon runoilevani hänen kunniakseen sellaista, mitä ei koskaan ole kenestäkään runoiltu. Ja suokoon sitten Hän, joka on kaiken Laupeuden Herra, että sieluni pääsee näkemään donnansa kunniaa, nimittäin tuon siunatun Beatricen, joka kirkastettuna katselee kasvoista kasvoihin häntä, qui est per omnia saecula benedictus.[35]