"Ah, tekin olette kärsinyt?" sanoi ranskalainen osanotolla.
"Ei kuten te. Jatkakaa, pyydän."
"Olisi väsyttävää kertoa teille matkoistamme, vaaroistamme ja paostamme. Ja enpä suuresti välitäkään muistella jälleen noita kärsimyksen ja vaaran päiviä, jotka kasvoivat viikoiksi. Jumalan armosta olemme täällä aivan onnellisesti. Pojan tähden etenkin olen iloinen."
"Teillä on niin hyvä turvapaikka", sanoi Berthelier, "kuin Geneven vallit ja sen kansalaisten sydämet ja kädet suinkin voivat tarjota. Jospa vain", hän lisäsi, "Geneve olisi sisällisesti yksimielinen."
Caulaincourt näytti hämmästyneeltä. "Onko siis erimielisyyksiä joukossanne?" hän kysyi.
"Täällä on niitä. Minä olen elämäni onnen kanssa väärällä puolella, tai paremmin olen aivan kokonaan ulkopuolella."
"Te puhutte arvoituksia, herrani."
"Tiesittekö, että ennenkun uusi uskontonne saapui meille, meidän geneveläisten täytyi taistella ankarasti vanhojen oikeuksiemme puolesta?"
"Miksi sanotte uskontonne, ikäänkuin se ei olisi myöskin teidän? Ette varmaankaan ole katolilainen."
"Olen hugenotti."