Tein ristin merkin. Kylmä hiki valahti iholleni.
Naristen navetan ovi aukeni ja aukolla näin Turkkilaisen kamalan haamun. Hän piti toisessa kädessään välkkyvää miekkaa, toisessa riukua, jonka päästä riippui lyhty. Lyhdyn valo valaisi Turkkilaisen kasvoja ja hänen hartiainsa takaa näimme muita turkin-päitä, jotka loivat urkkivia silmäyksiä pimeään huoneen sisustaan.
Minä makasin pitkälläni navetan perällä vastapäätä ovea. Tuhannen vuotta vaikka eläisin, en unohda tuota kauheaa tarkastusta!
Navetasta ei kuulunut hengähdystä. Turkkilainen ojensi jalkansa ja astui askeleen eteenpäin. Samassa kuului jalan loiske vedessä ja Turkkilaisen törkeä sadatus:
— Lokaa ja kuraa tääll' on, mutt' ei muuta. Mennään pois!
Ovi paiskattiin kiinni että kolahti ja Turkkilaiset menivät tiehensä. Olimme pelastuneet! Yksi yskähdys, yksi huoahdus olisi saattanut ilmaista meidän. Mutta Jumala armahti ja näki hyväksi varjella meitä. Pelastuksemme sinä hetkenä näytti meistä hyvältä tulevaisuuden enteeltä ja odotimme jo rohkeammalla mielellä koettelustemme loppua.
Toivomme ei pettänyt meitä. Samana iltana, pimeän tultua, avattiin navetan ovi taas, mutta tällä kertaa ystävän kädellä, ja keskellemme astui se talonpoika, jonka enoni oli pannut laivaa kuulustamaan. Mitenkä hän oli saanut asiansa ajetuksi, miten hän keksi lymypaikkamme, en tiedä. Hän toi sanan, että erään Psaralaisen laiva oli meitä vartoomassa eräässä autiossa valkamassa vähän matkaa kylästä, ja talonpoika oli valmis opastamaan meitä sinne heti kohta.
Öinen hetki, pelko Turkkilaisia, tietämättömyys tulevaisuudesta, paon vaarat, ensimmäisten turhain harharetkiemme muisto synnyttivät sillä hetkellä monta epäilystä meissä. Mutta jos jäisimme, olisi perikatomme varma tänään tai huomenna, kun me kuitenkin pakenemalla ainakin saattaisimme pelastua. Pako siis päätettiin ja lähdimme talonpojan meitä johdattaissa.
Pitäen toinen toisemme kädestä ja astuen ääneti saavuimme kylän päähän, siihen, joka oli vastapäätä sen sisäänkäytävää. Vältimme porttia, varoen että Turkkilaiset vielä vartioivat sitä. Oppaamme oli ryhtynyt toimiin ja keinoihin. Hän vei meidät asumattomaan huoneesen, jonka takaseinän puolelta meidän oli karkaaminen. Yö oli pimeä, kuitenkin erotimme ikkunasta että alla oleva maa vietti jyrkästi alaspäin. Köysi ripustettiin alas ja ensiksi laskettiin minä. Sidoin köyden vyötäisilleni ja pidin siitä käsilläni, samalla kuin ylhäällä olijat hinasivat minun alas. Sitten muut miehet liukuivat alas yksitellen, ja otimme vastaan vaimot ja lapset, jotka sitten laskettiin alas; viimeiseksi itse talonpoika liukui maahan, asettautui etunenäämme, ja yöllinen retki alkoi.
Tie ei ollut pitkä, mutta matkustus ei ole helppoa, kun vatsa tyhjänä vavahtelevin sydämmin pakenet pimeässä, tietämättä minne astuskelet, ja pelkäät joka silmänräpäys joutuvasi vihollisten käsiin, ja sinulla paitsi sitä on vanhuksia, naisia ja lapsia hoidettavinasi.