Hän oli jälleen ovella — minä hiivin sinne pitämään rivasta kiinni.
Ennenkuin olin ehtinyt lattian yli — koetin kulkea ylen hiljaa — heittäytyi joku ulkopuolelta kiivaasti ovea vasten — se lentää pamahti auki — suuri mies romahti kynnykseltä sisään.
Me kirkaisimme kaikki kolme — en ikinä ole siinä määrin pelännyt.
— Herranen aika, onko tiällä immeisii? — sanoi kummitus; hän oli kompuroinut jälleen ylös.
Hampaani kalisivat pelosta, en voinut virkkaa sanaakaan,
— Onko tiällä velehoja vai immeisii?
Seisoimme kaikki kolme yhdessä rysyssä sängyn ääressä.
— Minä kysyn onko tiällä ristittyjä immeisii?
— On, — sanoin minä vihdoin. Oli juuri kaunista seisoa siinä pimeässä todistamassa olevansa kristitty —
— Mittee tiällä sitte on — kuka sinn'oot — tahi työ — koko karja —?