— Mut työ että minnuu tuntena — likat.
Miten me pelkäsimme! — Hän ei kuitenkaan näyttänyt olevan kaikkein vaarallisimpia.
Nyt, tulen palaessa takassa me näimme, että hän oli vanha mies, jolla oli keltainen ja harmaa parta, ja pitkä tukka ja suippulakki.
— No tuokeehan sitte kahvi.
Uskalsimme astua esiin ja annoimme hänelle kahvipussin.
— Nepä vasta likkoja ne — kun on kahviihii, — sanoi hän ja pani kahvit pannuun.
— Ruvetkoo työ makkoomaa, — lisäsi hän — minä sammutan tulen, kun se on valamista — minä makkoon tässä uunin vieressä lattiilla —
Ajatelkaapa! Me hiivimme sänkyymme, kaikki kolme samaan sänkyyn — lepäsimme tuijottaen häntä, hänen istuessaan tulen loimussa ja pistäessään tupakkaa pikku nysäänsä.
— Ihanhan minnuu naurattaa — hän kääntyi meihin — minä kun ihan luulin, jotta tiäl' ol' kummituksii — vaik' oon näin vanaha mies —
— Oletko ennen nähnyt kummituksia? — kysyin minä. Minun täytyi puhua, toiset eivät tikahtaneetkaan.