"Nyt, sire, olen taas jossakin määrin comme il faut ottaakseni vastaan herrani ja hallitsijani."
Ludvig oli punonut Jeannen hajallisista, silkinhienoista hiuksista paulan kätensä ympärille. Hän veti ihanan naisen aivan kiinni itseensä ja kuiskasi räikeän pilan hänen korvaansa.
"Mutta totta puhuen, Jeanne, sinä olit tänään ihmeteltävän comme il faut. Ovatko Bernis ja Gontaut olleet niin oivallisia opetusmestareja vai onko pikku madame d'Étioles ilmestynyt maailmaan mukanaan niin paljon suloa ja ylhäistä hienoutta?"
"Sen jätän teidän majesteettinne ratkaistavaksi."
Jeannen lumoavat silmät nauroivat veikeästi suoraan päin kuninkaan silmiä.
"Odotahan, pikku noita!"
Ludvig suuteli häntä kiihkeästi. Sitten hän ojensihe.
"Oo, miten ihanaa, että nuo ikävät juhlamenot ovat ohi! Olen muuten kuullut, että myöskin Maria Leszczynska on ollut sinulle armollinen."
"Hänen majesteettinsa kuningatar oli peräti hyvä minulle."
"Kuningatar on pohjaltaan hyväsydäminen ihminen. Ainakin hän tekee yhä vielä kaikkensa miellyttääkseen minua. Kunhan hän ei vain olisi niin tappavan ikävystyttävä! Ja hänen uskonnolliset tunteensa. Huh! Jos niitä loukkaa, silloin on hänen suosionsa lopussa."