Hän kiskaisi oven auki. Omituinen näky kohtasi häntä: Jeanne seisoi pöytään nojaten kalpeana ja purren hampaillaan alahuultaan, madame d'Estrades ja madame du Hausset puhelivat yht'aikaa ja kiivain sanoin eräälle kuninkaan kaartin nuorelle upseerille.
Suorana kuin seiväs seisoi nuori mies paikallaan paljastetuin miekoin, jonka kärjessä heilui karkea, keltainen paperipala, kulmat rikki revittyinä.
Kuninkaan ilmestyessä kovaääninen puhelu taukosi. Kaikki katsoivat häneen hämmästyneinä. Kaikki kumarsivat syvään.
Ludvig tunsi nyt nuoren upseerin, joka oli usein ollut komennettuna virantoimitukseen kuninkaallisiin huoneisiin.
"Mitä tämä on, kreivi Segnart? Mitä te pitelette tuossa miekkanne kärjessä?"
Kreivi seisoi mykkänä ja kalpeana. Hän olisi tänä hetkenä tahtonut antaa henkensä, jos olisi voinut poistua ja hävittää tuon tuhoisan paperin kenenkään näkemättä.
Jeanne astui kuninkaan eteen.
"Salliiko teidän majesteettinne, että kreivi Segnartin ei tarvitse vastata teidän majesteettinne kysymykseen? Salliiko teidän majesteettinne, että kreivi Segnart saa poistua?"
Vastauksen sijasta Ludvig tempasi karkean, keltaisen paperin miekan kärjestä ja luki sen. Hänen kasvonsa punehtuivat. Halveksuvin liikkein hän viskasi paperilapun lattialle ja polki sitä jalallaan.
"Miten on selitettävä, kreivi Segnart, että minä tapaan teidät markiisittaren huoneessa tuollainen ryvetys mukananne?"