"Hyvä on. Voitte mennä toimeenne, kreivi Segnart."
Sitten kuningas puhutteli madame d'Estradesia:
"Pyydän teitä, madame, poistumaan huoneisiinne. Madame du Hausset, toivon, että te jäätte lähistölle."
Kuningas jäi yksikseen Jeannen kanssa.
"Rakas poloisen!", sanoi hän lohduttaen ja hyväillen Jeannen poskia ja käsiä. "Sinulta olisi voitu säästää tuon inhottavan häväistyskirjoituksen lukeminen."
Ludvig otti paperin ja repi sen pieniksi palasiksi.
Jeannen huulilla oli ylpeä hymy.
"Ken nauttii suurta kunniaa, sillä on paljon vihollisia, sire. Minun täytyy tottua tähän vastukseen, joka ei varmaankaan katoa, niin kauan kuin minulla on kunnia omistaa teidän majesteettinne suosio."
Kuningas katsoi Jeanneen. Mikä nainen! Kuinka häntä miellytti tuo pelottomuus, tuo voimakas sielu tuossa ihanan ihanassa ruumiissa! Kuinka hän ihaili häntä!
Jeanne heitti voitonvarmana päänsä taaksepäin: — häväiskööt vain, — ajatteli hän mielessään. — He häpäisevät vain sitä, jota pelkäävät! Ja he saavat pelätä! Vain se, jota pelätään, hallitsee! —