He olivat lähteneet keveässä aamusumussa ratsastamaan kahden kesken syksyiseen Choisy-metsään.
Ainoastaan Mars, kuninkaan lemmikkikoira, oli tullut heidän kanssaan.
Kuningas oli sitonut oman mustan ja Jeannen liinakkovärisen ratsun erääseen tammeen. He kulkivat toistensa käsipuolessa metsän uumeniin. Ruskeat ja punaiset lehdet ratisivat heidän askeltensa alla.
"Onko tosiaankin velhoutta olla hieman älykäs, hieman rakastettava? Eikö ole paljoa järkevämpää osoittaa kuningatar-paralle rahtunen ystävällisyyttä kuin haavoittaa häntä loukkaavalla kopeudella? Eikö hänellä ole kyllin kärsimistä, sire? Kaikki, myöskin Ranskan kansa, antavat meille helpoimmin anteeksi meidän onnemme, sire, jollemme sillä saata muita onnettomiksi."
Ludvig kuunteli tarkkaavaisesti hänen sanojaan. Kunpa hän olisi oikeassa!
Pilvi ilmestyi kuninkaan otsalle ja varjosti hänen kauniit silmänsä. Hän ajatteli kreivi Segnartin miekankärjessä ollutta häväistyskirjoitusta.
He istahtivat kaatuneelle puunrungolle.
Verkalleen, aivan kuin unessa, putoilivat kullankarvaiset ja ruskeanpunaiset lehdet. Mars oli pannut kauniin päänsä herransa polvelle. Kuningas silitti hiljaa sen sileää, ruskeaa karvaa. Kuinka usein synkkämielisinä hetkinä hän olikaan pitänyt tätä uskollista eläintä ainoana, vilpittömänä ystävänään. Iloisin mielin hän tunsi, kuinka paljoa parempi hänen oli ollut siitä lähtien, kun Jeanne oli hänen rinnallaan. Kuinka hän rakasti häntä!
Hän hyväili hellästi Jeannen kättä.
Jeanne piti kuninkaan sormia omissaan.