"Sietämätön tilanne!" huudahti Richelieu hieman purevasti; pohjaltaan hän ei ollut kovin ihastunut ministeriin, koska kuningas varsin usein asetti Maurepasin häntä vastaan. "Tästä puoleenhan ei kukaan voi tuntea olevansa varma omassa talossaan."
"Se riippuu talosta, herttua." Maurepas jatkoi vakavammassa äänilajissa: "Asia on sitä laatua, että ensi kädessä on tukittava tie jokaiselta Pompadourin ehdokkaalta. Puhun siitä Fleuryn kanssa. Hän saa ehdottaa kuninkaalle d'Arnonvilleä."
Herttuan mieltä kutkutti yllyttää lisää Maurepasta. Hänen mielestään oli näet hyvin toivottavaa, että ministerin viha kasvaisi niin silmittömäksi, että hän vihasta Pompadouriin punoisi nuoran omaan kaulaansa.
"Jos teillä on aikaa pari minuuttia, Maurepas" — ministeri nyökkäsi — "niin kertoisin teille Versaillesista pienen jutun, joka ei ole vakavuudella pilattu, vaan sen sijaan on sitä pirteämpi."
"Hyvä, minä kuuntelen!"
Herttua rupesi puhumaan hauskan pakisijan tapaan. Hän ei — ilmaissut pienimmälläkään ilmeellä oikeata tarkoitustaan, jona oli ministerin ärsyttäminen entistä enemmän Pompadouria vastaan.
"Varmaankin tietänette, että kuningas ja markiisitar ovat siitä pitäen, kun he oleskelivat Choisyssä ja Fontainebleaussa, erottamattomat?"
"Tokko muka tiedän!" huudahti ministeri kiivaasti. "Olisiko hänellä muuten tuota turmiollista vaikutusvaltaa kuninkaaseen?"
Richelieu ei antanut häiritä itseään.
"Niin pian kuin kuningas nousee sängystään, hän menee tapaamaan markiisitarta tämän huoneeseen. He syövät aamiaista yhdessä ja juttelevat. Markiisitar laulaa ja soittaa kuninkaalle, kunnes tämä lähtee -messuun. Messun päätyttyä kuningas tulee takaisin, nauttii lautasellisen liemiruokaa ja kyljyksen markiisittaren luona — sillä totta puhuen Pompadourilla on mainio kokki."