"En vielä, sire, mutta voin tulla. Ja pahemminkin: voi käydä. Herra de
Maurepas vaanii minun henkeäni."
"Herran tähden, mitä ajattelette, markiisitar?"
"Onko teidän majesteettinne unohtanut onnettoman herttuatar de
Châteaurouxin?" kuiskasi Jeanne pöydän yli.
Kaikki jähmettyivät äänettömiksi hämmästyksestä. Kuningas pakotti itsensä hymyilemään.
"Te näette kummituksia keskellä päivää, rakas ystävä."
Jeanne pudisti päätään.
"Minä tunnen sen itsessäni, sire. Hänen tarkoituksensa on myrkyttää minut."
"Minun ruokapöydässäni se käynee hänelle työlääksi, rakas markiisitar."
Kuninkaan pyynnöstä Jeanne söi hieman taimenta ja tuoreita vihanneksia ja joi pari kulausta bourgognelaista viiniä.
Baletin jälkeen kuningas tuli Jeannen luo. Quesnay oli käynyt sitä ennen hänen luonaan antamassa hänelle rauhoittavan pulverin. Hän lepäsi silmät puoliummessa, raukeana, mutta tyyntyneempänä.