Nopeasti suoriuduttiin muustakin puheille pyrkivien suuresta joukosta.
Viimeisiä oli Boucher.
Jeanne ojensi hänelle kauniit, kallisarvoisia sormuksia välkkyvät kätensä.
"Cher maître, tiedän, miksi tulette. Olette minulle vihoissanne, kun olen häpeämättömästi jättänyt teidät pulaan enkä ole istunut maalattavananne."
Nuorekkaan eloisasti maalari vei Jeannen kauniit kädet huulilleen.
"Olen teille vihoissani, markiisitar — siinä määrin kuin niin aito ihanalle naiselle voi olla vihoissaan. Mutta jos lupaatte tehdä parannuksen —"
"Sen lupaan juhlallisesti. Niin pian kuin pääsemme maalle ja kun taas saan vähän hengähtää, kutsun teidät luokseni."
"Entä luentotunnit?"
"Niihin ryhdymme samalla kertaa. Näytän teille viimeisiä kaiverruksiani, joista saatte antaa minulle aika läksytyksen."
"Tuskinpa teidänlaisenne etevyys, rouva markiisitar, sitä kaivannee."