Jesuiitta ymmärsi yskän.
Huulilla imelä hymy, joka ei voinut salata hänen katkeruuttaan, hän kumarsi ja läksi Pompadourin vastaanottohuoneesta.
Jeanne kavahti pystyyn välittämättä Dagé parasta, joka päivitteli ja avuttomana heilutti kuumia pihtejään tyhjässä ilmassa.
"Nuo jesuiitat, tuo roskajoukko! Jos minulla olisi valta, niin lakaisisin ne Ranskasta pois kuin vanhan törkyläjän."
Mauchault vilkui ympärilleen tuskallisesti. Luojan kiitos, saapuvilla ei ollut ketään muita kuin hän ja kuninkaallinen hiustaiteilija.
Markiisitar nauroi suursinetinvartijalle, jonka sydän hätäisesti löi sinisen ritarinauhan alla.
Sitten hän taas istuutui kampauspöydän ääreen ja sanoi ylimielisesti:
"Toivon, että te, Dagé, ette ole jesuiitta?"
"Sellainen minun ei tarvitse olla, madame", vastasi pikku mies terhakasti, "minä ansaitsen riittävästi omalla ammatillani".
Machault ja markiisitar nauroivat, mutta pikku mies valitti, että hänen käherryspihtinsä olivat jäähtyneet mokoman kurjan jesuiitan tähden.