Suuressa, markiisittaren huoneen etupuolella olevassa eteishuoneessa, jossa oli silkkiverhoiset huonekalut, ikkunapöydillä koristeellisia, tuoreilla kukilla täytettyjä koreja, amarantti- ja seetripuisia haarakynttilänjalkoja ja Ludvig XIV:n ajan kuosinen suuri peili, tungeksi joukko vastaanottoa anovia henkilöjä, sillä aikaa kuin Jeanne saneli viimeistä kirjettä sihteerilleen.
"Kas niin, rakas Collin, nyt jo riittää täksi päiväksi. Ja laskekaa nyt pyrkijät sisälle vuoron perään niinkuin kiltit lapset. Monsieur Machault saa tulla minua auttamaan. Mutta kaikista ensin lähettäkää tänne sieur Dagé. Hän saa kammata minua vastaanoton aikana." Hän päästi irralleen ihmeellisen, kastanjanruskean tukkansa, niin että se valahti alas hänen vaalealle, silkkiselle aamupuvulleen. "Kello yhden aikaan odotan kuningasta."
Puheille pyrkijöitä tuli ja meni. Siinä oli upseereja, jotka anoivat ylennystä. Isiä ja äitejä, jotka rukoilivat poikiensa vapautusta Bastiljista. Nuori, kaunis porvarisrouva, joka mahtavan Pompadourin käskykirjeellä tahtoi saada takaisin uskottoman puolisonsa. Erään vanhan kreivillisen perheen viimeinen, ruti köyhä jälkeläinen, joka pyysi vapautusta veroista.
Eteishuoneen tungoksen läpi pujottelihe kiireissään muuan pieni, sormenpäitä myöten huolellisesti puettu, hajuvesille lemuava ja jalokivistä kiiltävä mies, sieur Dagé, hänen majesteettinsa hovikampaaja.
Sillä aikaa kuin markiisitar kuunteli erästä ylhäistä jesuiittaa, joka muka tuntematta Pompadourin mielipiteitä oli tullut vähin toivein pyytämään, että markiisitar suvaitsisi alistua kuiskaamaan kuninkaan korvaan tehoisan sanan hänen pahasti ahdistetun veljeskuntansa puolesta, käsitteli sieur Dagé kuumine pihteineen ja pienine, nokkeline käsineen markiisittaren tukkaa. Hän laittoi kuplia, kähersi kiehkuroita, kiinnitti tuuhean, komean tukan helmikoristeisin kammoin.
Markiisitar hillitsi hilpeytensä ja istui jäykän vakavana. Silloin tällöin täytyi Dagén keskeyttää työnsä, kun Jeannen päähän äkkiä pisti kiinnittää milloin poskeen, milloin ohimoon tai vasempaan suupieleen pieniä kasvolaastareita mustasta, kumilla sivellystä taftista.
Hän ei edes viitsinyt katsoakaan jesuiittaan, joka yhä vain turhaan pani liikkeelle parhaimman puhetaitonsa. Vihdoin hän keskeytti jesuiitan kärsimättömästi:
"Te vaivaatte itseänne turhaan, monsieur. Se, että te ette tiedä, mitä minä ajattelen teidän veljeskunnastanne, osoittaa teidän vähiä tietojanne. Ehkä te vain tekeydytte tietämättömäksi. Teeskentely onkin mainio ase, jota te kaikki käytätte. Kysykää monsieur Machaultilta. Hän voi teille sanoa, että minä olen jansenilainen mielipiteiltäni."
Hän aikoi sanoa enemmänkin, mutta Machault, joka pelkäsi, että markiisitar kiivastuisi, kun oli puhe noista hänen vihaamistaan jesuiitoista, tarttui nopeasti keskusteluun.
"Minä voin vain vahvistaa, mitä rouva markiisitar on sanonut. Luulen, että monsieur —"