Kuinka työlästä hänen onkaan tulla toimeen, kuinka tavattomia, kenenkään tuntemattomia henkisiä ja ruumiillisia ponnistuksia hän saakaan kestää viihdyttääkseen aina jollakin uudella kuninkaan muuttelehtivaa olentoa, joka tänään kipinöi eloa ja iloa, huomenna vaipui kuoleman ikävöintiin, hän ei sittenkään saa suoda itselleen lepoa eikä rauhaa. Hänen täytyy yrittää sitoa kuningas vielä lujemmin ja sitkeämmin itseensä. Hänen täytyy väsymättömän mielikuvituksensa voimalla joka hetki voittaa kuningas uudelleen.
Hänen täytyy vahvistaa ruumistaan, tehdä se joustavammaksi ja vastustuskykyisemmäksi.
Hänen täytyy hallita kuningasta niin, ettei ole olemassa minkäänlaista mahdollisuutta kadottaa häntä.
Hetkisen Jeanne ajatteli kysyä asiaa Quesnayltä. Sitten hän heti hylkäsi tämän ajatuksen.
Quesnay puhuisi asiasta madame du Haussetin kanssa, Hausset antaisi sitten neuvojaan ja, mikä pahinta, purkaisi hyväntahtoista sääliään.
He neuvoisivat häntä säästämään voimia, ja juuri tätä neuvoa hän voi kaikista vähimmin noudattaa.
Jospa hänen äitinsä vielä eläisi! Madeleine Poisson osaisi kyllä neuvoa. Hänen edessään ei Jeannen ollut tarvinnut hävetä heikkouttaan.
Ja äkkiä Jeannen mieleen johtui, että kun hän loma-aikoina oli käynyt kotonaan luostarista, hän oli usein nähnyt äitinsä lukevan vanhoja kirjoja, jotka hän oli piilottanut lukon taakse, heti kun Jeanne oli tullut huoneeseen.
Mutta kerran hän oli tavannut yhden vanhan, kellastuneen kirjan pöydältä.
Uteliaana hän oli silmäillyt sitä eikä sitten ollut voinut lakata lukemasta.