Panen kaiken luottamukseni teihin, rakas marsalkka; sillä tavalla kuin te johdatte sotaa, toivon saatavan aikaan hyvän ja pysyvän rauhan."
Se, että Moritz Saksilainen hartaasti vakuutuksestaan huolimatta, ettei mitään suurempia sotaliikkeitä ole odotettavissa, jo muutamien viikkojen kuluttua yksinään ja ilman Ludvigin apua löi itävaltalaiset Rocouxin taistelussa, ei riistänyt häneltä kuninkaan ja vielä vähemmän Pompadourin ystävyyttä.
Sillä aikaa kuin Ludvig oleskeli vuoroin Crécyssä, vuoroin kuningattaren luona Fontainebleaussa, ja markiisittaren suunnitelmia osittain toteutettiin Crécyssä, jatkui hänen kirjevaihtonsa sotamarsalkan kanssa. Moritz Saksilainen tiesi, että hän voi odottaa Pompadourilta kiitollisuutta. Senvuoksi hän ilmaisi tälle erään suunnitelman, joka oli hyvin lähellä hänen sydäntään ja jonka puolesta hän pyysi markiisitarta toimimaan salaisesti.
Suunnitelma oli se, että dauphin oli saatava menemään uusiin naimisiin marsalkan veljentyttären Maria Josefan kanssa, joka oli Saksin kuninkaan Augustin tytär.
Vaikka onnettomalle dauphinelle yhä vielä luettiin sielumessuja, keskustelivat nämä liittolaiset jo dauphinin uusista naimisista.
Oli tehty mitä erilaatuisimpia ehdotuksia. Kuningas itse, joka välitti paljon vähemmän poikansa surusta kuin kruununperimyksen turvaamisesta, oli jo monta kertaa puhellut markiisittaren kanssa siitä, että dauphinin on mentävä uusiin naimisiin.
Hän oli ajatellut Maria Raphaelan sisarta, joka, kuten kerrottiin, oli jo varustettu lähtemään Madridista Versaillesiin. Oli puhuttu myöskin eräästä Sisilian kuninkaan, tyttärestä.
Markiisitar toi varovasti esiin sotamarsalkan ehdotuksen ja toivomukset, mainitsematta kuitenkaan mitään hänestä itsestään.
Kuningas alkoi kuunnella, mitä Jeanne puhui.
Saksin pikku Josefa, jolla sanottiin olevan erinomainen terveys ja reipas olento — miksikäs ei? Valtiolliseltakaan kannalta ei mitään ollut tämän ehdotuksen tiellä.