Binet oli hetkisen vaiti.
"Te olette hyvin älykäs, Jeanne, ja samalla — älkää kieltäkö — pohjaltanne kylmä luonne. Te opitte, jos saavutatte Ludvig rakastetun suosion — ja sitä minä en epäile — tuntemaan kaikki paljon syvemmin ja selvemmin kuin me, vaikka me olemme olleet hovissa vuosikausia. Ainoastaan yhdestä seikasta tahtoisin huomauttaa teille alunpitäen: kuninkaan ajatukset ja tunteet eivät viihdy kauan kenessäkään eikä missään, eivät edes naisessa. Sen, joka tahtoo pysyttää hänen rakkautensa, täytyy osata askarruttaa ja huvittaa häntä alituisesti, sanalla sanoen, ymmärtää pakottaa hänen ajatuksensa työskentelemään muusaa kuin hänen omassa persoonassaan, niin ettei hän vaivu siihen vastustamattomaan raskasmielisyyteen, joka taudin tavoin pitää häntä kahleissa."
Jeanne nyökkäsi ymmärtävänsä.
"Olen kuullut puhuttavan tuosta raskasmielisyydestä. Abbé [hengellinen arvo.] Bernis ja Nivernoisin herttua, jotka olen tullut tuntemaan rouva Geoffrinin maanantaivastaanotossa ja jotka sitten ovat paljon seurustelleet luonani Étiolesissa, ovat kertoneet siitä minulle usein. Myöskin Voltaire tuntee sen seikan. Missähän lienee nyt tuo vanha herjaaja?"
"Hän kuuluu olevan Cireyssä ystävättärensä luona."
"Viisaan markiisitar de Châteletin luona!" sanoi Jeanne nauraen. "Voinpa aivan hyvin kuvitella mielessäni, kuinka nuo kaksi istuvat siellä rakkaassa Champagnessaan ja harrastavat yhdessä matematiikkaa ja luonnontieteitä — sen sijaan että —" Hän puri huultaan ja pidätti pyrkivän naurahduksen.
Binet katsahti pöytäkelloon, joka nakutti uunin reunalla.
"Kohta yhdeksän! Kello kymmenen minun on oltava virantoimituksessa. Muuten hänen korkeutensa, joka tavallisesti on personoitu järjestys, ei juuri tätä nykyä pidä väliä täsmällisyydestä, niin rakastunut hän on morsiameensa, infantinnaan [Espanjan prinsessan nimitys.]."
— Sitä parempi, — ajatteli Jeanne. — Silloin hän ei sekaannu muiden asioihin, joihin tuota hurskasta herraa ei voi ollenkaan käyttää.
Binet nousi pistettyään suuhunsa viimeisenkin pikku sokerileivoksen;