"Tässä on kutsukortti viimeisiin hääjuhlallisuuksiin. Huomenna pidetään naamiaiset Versaillesissa, ylihuomenna tanssiaiset kaupungintalolla."
Jeanne heilutti korttia voitonriemuisesti. Hän luki ääneen nimensä ja päivämäärät.
"Helmikuun 25 päivästä 1745 tulee merkkipäivä. Silloin muuan rouva d'Étioles ensi kerran astuu Versaillesin salonkeihin", sanoi Binet merkitsevästi.
Jean istui ajatuksiinsa vaipuneena, hienot, soikeat kasvot käden varassa.
Hetkisen äänettömyyden jälkeen, jolla aikaa Binet mielihyvän tuntein ja varmana asiastaan tarkasteli ihanaa, nuorta naista, sanoi tämä epäröiden:
"Me olemme hyvässä uskossamme unohtaneet erään asian, Binet. Minä en kuulu hovipiireihin, vaan olen porvarillista syntyperää. Voiko kuningas olla siitä välittämättä?"
Binet nyökäytti päätään ikäänkuin sanoakseen, että hän tietää sen asian paremmin.
"Juuri siitä hänen majesteettinsa saakin uuden houkutuksen. Hän on perin pohjin kyllästynyt Maillyyn, Vintimilleen ja Châteaurouxiin. Ja kolme Neslen sisarusta on antanut hänelle riittävästi ajattelemisen aihetta. Ylhäisten naisten aika on hänen luonaan päättynyt. Ne ovat tuottaneet hänelle liian paljon vaivaa ja vastusta."
"Hänhän on kuitenkin rakastanut heitä. Kummallista — kolme sisarusta — toinen toisensa perästä." Itsekseen hän ajatteli: — Minulla toki ole ainoatakaan sisarta, Dieu merci!
"Kuningas koettaa mielistellä porvaristoa. Hän tarvitsee porvareja ja tahtoo kunnioittaa heitä siten, ettei tästä lähin ota ainoatakaan aatelisnaista rakastajattarekseen. Mutta kaiken tämän selittää teille Ayenin herttua tai kuningas itse paljoa paremmin kuin minä kykenen."