— Tuhannen tulimmainen nainen! Lyönpä vetoa kymmenen yhtä vastaan, että hän voittaa pelin, — ajatteli Binet laskeutuessaan alas rappuja.
Tuskin oli ovi ehtinyt sulkeutua hänen mentyään, kun Jeanne avasi brokaadi-uutimien välissä olevan pienen kirjoituspöydän laatikon ja otti sieltä esille paperikäärön. Hän vei sen pöydälle, jolla paloi monihaarainen kynttilänjalka, ja levitti käärön. Pieni jäljennös esitti Mignardin kuuluisan maalauksen mukaan tehtyä Athénaïs de Montespanin muotokuvaa. Jeanne oli valmistuttanut pukunsa huomispäivän naamiaisia varten sen puvun mukaan, joka Ludvig XIV:n rakastajattarella oli tuossa muotokuvassa.
Ainoastaan jalokivien ja pitsien kalleutta hän ei ollut voinut jäljitellä. Siihen eivät herra d'Étiolesin varat riittäneet eno Tournehemin auliudesta huolimatta.
Kauan ja miettivästi Jeanne tarkasteli tuota paperia, jonka oli salaa ottanut eräästä enonsa kokoelmasta.
Näinköhän kuningas älyää sen ajatusjuoksun ja tarkoituksen, joka oli saanut hänet valitsemaan juuri tämän puvun? Hän katseli tarkkaavasti pitsikoristeisen silkkiliivin ihmeellisen sinistä väriä, uhkein korko-ompelein kirjailtua silkkihametta, olkapäiltä laskeutuvaa ruskeanpunaista samettikappaa ja helminauhaa, joka kierteli kiharaisen, korkealle kammatun tukan poimuissa; hiusten väri oli sama kuin hänen omiensa.
Jeanne ei tiennyt, oliko hänen toivottava vai pelättävä, että kuningas arvaisi hänen tarkoituksensa.
Kuinka voitonvarmana Mignard olikaan loihtinut esille tuon ihanan naisen, joka oli kyennyt raivaamaan tieltään La Vallièren kaltaisen henkilön!
Ja sittenkin oli voitosta tullut tappio! Rouva Montespanin jälkeen oli tullut rouva de Maintenon, joka oli riistänyt valtikan edellisen kädestä.
Jeanne tunsi vilunväreitä ja siirtyi lähemmä uunia, jossa hiilos oli sammumaisillaan. Hänen silmänsä tähystivät syvän vakavina kelmenevään hehkuun.
Sitten hän heitti päänsä taaksepäin ja puri valkeilla hampaillaan kauniisti kaartuvaa alahuultaan, niin että verta tihkui.