Jeanne suuteli pikku tyttönsä vaaleata tukkaa, joka vähitellen alkoi tummentua kastanjanruskeaksi.
Tyttö kuljetti häntä alas pengermiä, hyppi hänen rinnallaan pensasaitojen lomitse ja pitkin nurmikkoja, kunnes he saapuivat kukkapuutarhoihin.
Äkkiä tyttönen seisahtui hämillään erään suihkulähteen eteen, jota kannatti kaksi paksupäistä delfiiniä.
"Mitäs tämä on, Alexandra? Neilikat suihkulähteen ympärillä ovat hyvin kauniit, mutta aurinko paistaa tässä liian kuumasti. Mennään puiden siimekseen."
Alexandra seisoi liikahtamatta paikallaan, piti sormeaan miettivästi huulillaan ja katseli sitä kirjavaa neilikkakiehkuraa, joka ympäröi suihkulähdettä.
"Sinun mielestäsi neilikat ovat kauniit, chère maman", sanoi hän miettivästi. "Niin minustakin. Mutta kuningas ei niitä suvainnut, hän käski, että siihen pitää panna ruusuja. Hän käski vanhaa puutarhuri Fleuronia, tunnethan hänet, sitä, joka aina on vähän tyhmän näköinen ja pitää suutaan kierossa, heti tekemään työn, niin että se olisi valmis tänä aamuna."
Jeannen otsa vetäytyi ryppyyn.
Samassa Fleuron ilmestyi näkyviin pensasaidan takaa. Jeanne viittasi hänet luokseen.
Hän sanoi kiivaasti:
"Miksi ette ole heti täyttänyt hänen majesteettinsa käskyä? Älkää ällistelkö, vaan vastatkaa!"