Fleuron sopersi muutamia käsittämättömiä sanoja.
"Te ette näy osaavan eroittaa ruusuja neilikoista. Sellaisia puutarhureja minä en halua pitää palveluksessani. Saatte eron. Nyt heti!"
Vanhus kumartui ottamaan maasta muutamia työkaluja, jotka hän säikähdyksissään oli pudottanut, ja paljasti ääneti ja alamaisesti päänsä.
"Niin käy, kun säälistä pitää palveluksessaan vanhoja, kykenemättömiä henkilöjä", huusi Jeanne lähtiessään miehelle.
"Jos sinä ajat hänet pois, chère maman, joutuu hän näkemään nälkää, sanoo Nanette, kuten monet muutkin, joille annat leipää ja sitten äkkiä erotat."
Jeanne ei vastannut. Hän vain kohautti olkapäitään ja palasi kiireimmiten linnaan, vieden lapsen mukanaan.
Kirjoituspöydältään hän tapasi saapuneesta kirjejoukosta vain kaksi, jotka kiinnittivät hänen huomiotaan.
Toinen oli kuninkaalta ja sen oli kuriiri äsken tuonut. Ludvig toivoi, että hän huomenna saapuisi Versaillesiin ministerineuvostoon. D'Argenson oli ruvennut hangottelemaan uutta verotusehdotusta vastaan; ei mitään voinut ratkaista ilman Jeannen osanottoa.
Toinen kirje oli nimetön. Uhkauskirje Pariisista. Siinä markiisitarta varoitettiin näyttäytymästä pääkaupungissa, missä aiottiin antaa törkeä vastaus hänen hävyttömään verenimijäjärjestelmäänsä. Kirje oli täynnä säädyttömyyksiä ja alhaista herjausta.
Allekirjoituksena oli: "Yksi monista, jotka näkevät nälkää, sillä aikaa kun te mässäätte."