Jeanne vilkaisi salavihkaa lääkepulloon.
"Olen teidän ystävättärenne, sen vuoksi uskallan ilmaista teille salaisuuteni. Saatte kuulla!"
Jeanne tarttui vavisten herttuattaren käsiin. Aivan suunnilleen pelosta hän kuiskasi:
"Pelko, että kadotan kuninkaan, tappaa minut."
"Kuinka te voitte luulla sellaista, rakas Jeanne?" kysyi herttuatar hämmästyneenä.
Jeanne koetti tyyntyä.
"Te olette kokenut nainen, rakas herttuatar. Te tiedätte, että miehet pitävät muutamia asioita hyvin tärkeinä. Minun onnettomuuteni on se, että minulla on jokseenkin kylmä luonnonlaatu. Sitäpaitsi ei terveyteni ole kehuttava. Vilpitön rakkaus, jota tunnen kuningasta kohtaan, on usein auttanut minua voittamaan nämä haitat, mutta toissa yönä tuotti kylmyyteni minulle kovan onnen iskun. Kuningas lähti minun luotani vihaisena."
Markiisitar itki katkerasti.
Herttuatar, joka piti hänestä vilpittömästi, koetti lohduttaa häntä.
Jeanne tyyntyikin vähitellen.
"Vihdoinkin olen tavannut sellaisen lääkkeen, joka kaikesta päättäen tekee minulle hyvää."