Hän osoitti pientä pulloa, jossa oli ruskeaa nestettä.
Herttuatar kavahti ylös ja veti korkin pullosta.
"Fi donc, markiisitar, kuinka olette voinut juoda mokomaa sekoitusta? Sehän haiseekin, niinkuin La Voisin olisi keittänyt sen noitakeittiössään. Se on aivan varmaan myrkkyä, ainakin teille."
Ja herttuatar viskasi pienen pullon ilman muuta uuniin.
Jeanne kuohahti. Hän ei suvainnut, että häntä kohdeltiin kuin holhouksen alaista lasta.
"Minä käsken valmistaa uuden annoksen, sillä minä aion käyttää sitä.
Minun täytyy saada kuningas taas kokonaan omakseni, uskokaa se."
Herttuatar tarttui vihastuneen ystävättärensä molempiin käsiin.
"Sitä te, rakas markiisitar, ette tee, sillä siihen te olette liian viisas. Teidän on kaikin mokomin hyljättävä tuo päätön, ärsyttävä ruokajärjestys. Moinen hevoslääkitys ei sovi teille. Keinotekoisesti toimimaan kiihoitettu ruumis lysähtää ihan kokoon, kun kiihoitus-keinot jonkun ajan kuluttua lakkaavat vaikuttamasta. Kysykää neuvoa Quesnaylta! Luottakaa häneen! Minä luulen jo nyt voivani sanoa, että hän määrää teille vähemmän työtä, vähemmän sielunjännitystä, yksinkertaisempaa ravintoa ja paljoa enemmän liikuntoa raittiissa ilmassa."
Jeanne katsoi alakuloisena eteensä. Se, mitä herttuatar puhui, oli kyllä paikallaan, mutta hänhän oli hädissään kiinnittänyt niin suuria toiveita ihmelääkkeeseen!
"Entä kuningas?"