Hän oli synkkä ja äänetön ja joi ruokapöydässä enemmän kuin hänen terveytensä sieti.
Hän ei ollut vielä milloinkaan ollut juovuksissa, mutta Choisyssä se melkein tapahtui.
Tämä Ludvigin mielentila oli mitä otollisin madame d'Estradesin suunnitelmille ja d'Argensonin puolueelle, joka oli ministerin rakastajattaren takana ja kuiskutteli joka päivä hänen korvaansa, että hän käyttäisi hyväkseen sopivaa hetkeä päästäkseen Pompadourin seuraajaksi.
Kerran päivällisillä, jonne Jeanne oli puolittain luvannut saapua, mutta viime tingassa lähettänyt peruutuksen, kuningas joi suutuksissaan ja mielihaikeudessaan paljon viiniä. Hän tahtoi olla iloinen ilman markiisitartakin.
Madame d'Estrades oli pitänyt kuningasta tarkoin silmällä. Hän riemuitsi. Vihdoinkin oli koittanut hetki, jolloin hän saisi vaivuttaa kuninkaan syleilyllään unohduksiin ja onnenhuumaan.
Puolijuovuksissa kuningas käski panna toimeen gondoliretken päivällisten jälkeen. Hänellä oli tukehduttavan kuuma, hän kaipasi ilmaa ja viileyttä.
Hän käski Lebelin ilmoittaa retkestä markiisittarelle. Tämän piti istua hänen rinnallaan kuninkaallisessa gondolissa.
Lebel, joka piti salapeliä madame d'Estradesin kanssa, mikäli tämä hyvin kitsas nainen palkitsi hänen palveluksensa, ilmoitti heti hänelle tämän kuninkaan määräyksen.
Madame d'Estrades pisti silloin hänen käteensä kaksikymmentä livreä, jotka olivat lähtöisin d'Argensonin lahjomisrahastosta.
"Hyvä on, herra Lebel. Minä käyn joka tapauksessa sukulaiseni luona ja voin silloin kertoa hänelle kuninkaan toivomuksen."