Jeanne oli lohduton. Hänen terveytensä, joka äsken oli alkanut korjautua, alkoi taas horjua.
Kuningas tuntui olevan välinpitämättömämpi. Hän muuttui vain entistä rauhattomammaksi.
Hän vaihtoi useammin kuin ennen olinpaikkaa ja karttoi Versaillesia niin paljon kuin mahdollista; Pariisista, jota hän alkoi kammoa, hän ei sietänyt kuulla puhuttavankaan.
Jeanne kärsi kovasti tästä alituisesta harhailemisesta. Hän ikävöi kaunista, lahjakasta pikkutyttöään; tämä oli nyt ollut pari kuukautta L'Assomptionissa, joka oli Pariisin parhaimpia luostareja. Alexandra saattoi aivan hyvin käydä hänen luonaan Versaillesissa, mutta ei loitolla olevissa linnoissa.
Hän kaipasi myös isäänsä, jota hän levottoman elämän tähden nyt harvoin tapasi. Isän hyväntahtoinen kehuskelu, hänen ylpeytensä siitä kunniasta, jonka kukkuloilla tytär nyt oli, hänen terve järkensä ja aina loistava huumorinsa olivat usein elvyttäneet Jeannen reippautta synkkinä hetkinä.
François Poisson karkeahkoine elostelijatapoineen ei oikein soveltunut Versaillesissa vallitsevaan käyttäytymissävyyn, sen huomasi helposti; mutta hän oli pohjaltaan tavattoman hyväluontoinen mies, joka palkitsi Jeannen hellän hyvyyden vilpittömällä rakkaudella. Hänen jumaloiva kiintymyksensä pikku Alexandraan toi tänä raskaana aikana suurta lohdutusta Jeannelle. Hän kävi äidin puolesta tyttösen luona L'Assomptionissa ja kertoi sitten tuhansia suloisia pikku juttuja ihastuttavasta tyttärentyttärestään.
"Hän on tosiaankin verraton lapsi. Hän selittää aivan kylmäverisesti, että niin paljon kuin hän pitääkin kauniista äidistään, hän on kuitenkin mieluummin luostarissa kuin äidin luona, koska hänellä on suuri halu oppia jotakin voidakseen palkita 'kauniin pikku äitinsä' hyvyyden. Äitiä hän ei sitten koskaan jätä, kunhan hän vain saa opituksi kaikki mitä tarvitaan ja suorittaa tutkintonsa."
Myöskin muuten Jeanne sai matkoillaan ainoastaan hyviä tietoja
L'Assomptionista.
Niiltä sisarilta, jotka opettivat Alexandraa, hän kuuli, kuinka herkkä tyttönen oli oppimaan, kuinka ymmärtäväinen ja herttainen hän oli. He kertoivat Jeannelle myöskin Alexandran ja pikku prinsessa Soubisen ystävyydestä.
Ylpeydentunne tyttösen menestyksestä tuotti Jeannelle paljon mielihyvää ja virkistystä tänä levottomana ja huolekkaana aikana. Alexandran perin ylhäinen seurapiiri antoi yllykettä eräille toiveille, joita Jeannen mielessä tyttären suhteen kyti. Hän aikoi tehdä tyttärestään todellakin ylhäisen naisen, joka aatelisella avioliitollaan voisi peittää unohduksiin äidin sukuperän.