Boucherin, joka oli saanut paljon tunnustusta galleria-maalauksillaan, onnistui vihdoinkin lähestyä markiisitarta, jonka ympärillä kaikki tungeskelivat.

Hän antoi ihailevan katseensa kulkea pitkin kauniin naisen kasvoja ja vartaloa.

"Tuollaisena minun täytyy teidät maalata, markiisitar", kuiskasi hän ihastuksissaan.

Jeanne nauroi.

"Seuraavalla kerralla, cher maître! Emmehän vielä ole saaneet valmiiksi aloitettujakaan kuvia."

"Ei se tee mitään! Pompadour ja Boucher ovat kaksi sellaista nimeä, joita jälkimaailma ei voi kyllin usein mainita yhdessä."

Jeanne ojensi kätensä hänen suudeltavakseen ja kääntyi puhuttelemaan muita taiteilijoita, jotka olivat noudattaneet hänen kutsuaan.

Näitä olivat maalarit Vanloo, Oudry ja Pierre sekä Greuze ja Joseph Vernet, joka viimemainittu oli tullut Roomasta vähäksi aikaa Pariisiin ottamaan vastaan osan kuninkaan antamasta tehtävästä maalata valtakunnan kaikki satamakaupungit.

Näitä olivat myös Jean Baptiste Lemoyne, joka juuri oli saanut valmiiksi Bordeauxin kaupunkiin aiotun, Ludvig XV:ttä ratsastavana esittävän suunnattoman suuren muistopatsaan, hänen lempioppilaansa Falconet sekä Pigalle, sitten vielä arkkitehti Gabriel, soittotaiteilija Rameau, Jeannen vanha opettaja Jélyotte, bassolaulaja Lagarde, joka sävelsi kauniita aarioita ja duettoja, ja vihdoin koko joukko muodissa olevia runoilijoita ja kirjailijoita.

Ennen juhlan päättymistä Jeanne pyysi vieraansa musiikkisaliin ja näytti kuninkaalle uudet, kallisarvoiset urut, joiden äänet olivat ihmeellisen kauniit. Harvinaisuuden vuoksi ne eivät olleet valmistetut Saksassa eikä Hollannissa, vaan Antwerpenissä.