Sitten kuningas nousi pöydästä, tarjosi markiisittarelle käsivartensa ja saattoi hänet siihen pieneen soikeaan huoneeseen, missä Jeanne kerran oli hämmästyttänyt häntä lumotuilla ruusuilla.
Kuningas ei virkkanut mitään ja oli hyvin kalpea. Säikähtyneenä Jeanne kysyi, mitä oli tapahtunut.
"Jotakin, joka saa sinut surulliseksi, lapsi raukkani. Rakas pikku
Alexandramme on sairastunut."
Ludvigin kasvojen ilme, kalpeus ja äänensävy pelästyttivät Jeannea.
Hänen rakas lapsensa oli varmaankin hyvin sairas, vaarallisesti sairas.
"Minun täytyy päästä heti hänen luokseen, sire", huudahti hän itkun tukahduttamalla äänellä.
"Vaunut ja madame du Hausset odottavat jo sinua. Jumalan haltuun,
Jeanne parkani."
Markiisittaren pukuhuoneessa seisoivat madame du Hausset ja eräs kamarineitsyt valmiina lähtöön.
Jeanne puristi uskollisen Haussetin kättä. Puhua hän ei voinut.
Kamarineitsyt ojensi hänelle harson ja tumman viitan.
Pari minuuttia tämän jälkeen hän oli menossa L'Assomptioniin neljän hevosen vetämissä vaunuissaan.