Kaunitz oli niinä kahtena vuotena, jotka hän oli oleskellut Pariisissa Itävallan lähettiläänä, ensimmäisestä päivästä asti työskennellyt käsi kädessä markiisittaren kanssa Itävallan ja Ranskan liiton puolesta, mutta oli saanut väistyä Starhembergin tieltä.
Jeanne mietti juuri erästä uutta kysymystä, joka koski tuota aiottua liittoa ja josta hän aikoi varhain seuraavana aamuna neuvotella Starhembergin kanssa, kun kuningas syöksähti huoneeseen.
Mikä onnellinen sattuma! Nyt hän voi heti kertoa kuninkaalle tuoreimmat tiedot Itävallasta.
Mutta kuningas ei kuunnellut häntä ollenkaan. Hän huusi kiivaasti madame du Haussetia, joka riensi saapuville pienestä sivuhuoneesta; siellä hän oli pakissut poikansa kanssa, joka äskettäin oli saapunut maaseudulta Pariisiin.
"Joutukaa, laittautukaa heti valmiiksi lähtöön, rouva! Teidän täytyy käydä erään onnettoman luona. Toivon, ettei teillä, markiisitar, ole mitään sitä vastaan, että rouva du Hausset viipymättä lähtee Avenue Saint-Cloudille?"
Jeanne ymmärsi heti, mistä oli puhe. Hän hillitsi levollisen herttaisesti kaikki kapinalliset tunteensa ja kehoitti rouva du Haussetia tarkoin toimimaan kuninkaan käskyjen mukaan.
Kuningas loi markiisittareen kiitollisen katseen ja suuteli hänen kättään.
"Te tapaatte Avenue Saint-Cloudin varrelta erään nuoren naisen, joka kohta synnyttää. Hän on erittäin hienotunteinen olento. Tyttö-raukalla on kovat tuskat. Häntä ei saa kohdella vanhan totutun tavan mukaan."
"Teidän on oltava siellä niin kauan kuin läsnäolonne on tarpeen vaatima, Hausset", lisäsi Jeanne.
"Aivan oikein, rakas ystäväni."