Vierustontilla asui Crémerin äiti. Kun hänen talonsa ikkunat olivat Rue des Tournellesin syrjäkadulle päin, niin ei ollut pelättävissä uteliaiden silmiä.
Talo oli niin pieni, että paitsi päähenkilöä siihen sopi vain "kaitsijatar-rouva" ja palvelijatar. Päätettiin, että kuningas käy Hirvipuistossa puolalaisen aatelismiehen, kuningattaren sukulaisen nimellä ja että tämä on muka vierailemassa linnassa.
Lebel päivitteli kovasti, ettei hän ollut ennen keksinyt tällaista piilopaikkaa kuninkaan kuherteluja varten. Ei pikku Yvonne eikä moni muukaan arka pikku lintu, jonka hän oli siepannut satimeensa, olisi varmaankaan pujahtanut niin äkkipäätä ja hädissään pakoon, joll'eivät olisi tienneet olleensa kuninkaallisessa vuoteessa.
Saint-Médérie-kadun 4:ssä kävi kaikki, niinkuin oli laskettukin. Ei vuotanut ainoatakaan kyyneltä, ei kuulunut ainoatakaan hätähuutoa, ei esitetty ainoatakaan suunnatonta korvausvaatimusta.
Niin pian kuin joku nuori tyttö tunsi tulevansa äidiksi, toimitettiin hänet Avenue Saint-Cloudin varrella olevaan synnytyslaitokseen.
Jos lapsi tuli onnellisesti maailmaan, sai se 10—12 tuhannen livren vuotuisen eläkkeen. Äiti sai tyytyä kymmenen tuhannen frangin suuruiseen summaan, lähetettiin maaseudulle ja naitettiin siellä.
Ludvig, joka vuosikausia kestäneen rakkauden ja ystävyyden nojalla oli tottunut ilmaisemaan markiisittarelle kaikki elämyksensä, ajatuksensa ja tunteensa, kertoili avomielisesti seikkailuistaan pienessä piilotalossa. Hänen mieleensä ei edes johtunut, miten katkerasti hänen entisen rakastajattarensa tunteita loukkasikaan, kun hän jutteli sievän Trussonin pullakasta ruumiista ja sen pienistä kuoppasista tahi kun hän kertoi, miten hassusti neiti Robert päpätti kamalalla murteellaan hänen sylissään ja mitä uusia konsteja ja vehkeitä kaunis Armande oli keksinyt lisätäkseen hekumaa.
Joskus kuningas saapui Jeannen luo myöhään illalla
Saint-Médéric-kadulta palatessaan.
Jeanne kesti sen, mitä ei voinut muuksi muuttaa. Hänen täytyi antaa kuninkaan kertoa menestyksestään niiden naikkosten seurassa, joihin hän oli ihastunut. Olihan hän, Jeanne, itse ottanut säännöksi, ettei häneltä saisi salata mitään.
Eräänä harmaankoleana syysiltana markiisitar istui viluissaan lieden ääressä. Hän oli kotvan neuvotellut Bernisin kanssa, josta kuningas oli muutamia kuukausia sitten tehnyt ulkoministerin. Hän oli tuonut markiisittarelle Wienissä olevalta Choiseuliltä kirjeitä, jotka sisälsivät tärkeitä tietoja Itävallasta ja Maria Teresialta.