Sitten Ludvig taas ryhtyi osoittamaan sääliään ja huolenpitoaan tytöstä, joka Jeannen sijasta oli saanut nauttia hänen rakkauttaan.
Hän kiirehti Haussetia lähtemään ja käski häntä ilmoittamaan synnytyksestä Lebelille aivan heti, kun se oli tapahtunut.
Kohta kamarirouvan lähdettyä Ludvig sanoi hyvästi Jeannelle, suudellen häntä hätäisesti otsalle. Hän ajatteli taasenkin vain Saint-Cloud-kadun varrella olevaa tyttöpoloista ja kaikkia niitä riemuja, joita tämä oli hänelle suonut.
Jeanne oli liikutettu ja murheellinen Ludvigin lähdettyä. Kuninkaan odottamaton, inhimillinen sääli yhtä uhriaan kohtaan ihmetytti ja huoletti häntä. Miksi hän ei ollut yhtä hienotunteinen muita kohtaan, kun heidän raskaat hetkensä olivat tulossa?
Eiköhän vain Lebel ole mennyt sen toimivallan ulkopuolelle, jonka hän tälle oli antanut? Eihän hänen ollut saatettava kuninkaan luo muita kuin niitä, jotka syntyperänsä puolesta eivät voisi odottaa erikoista huomaavaisuutta.
Jeannen luulevaisuus oli niin kärjistynyt, että hän päätti pitää tätä ilmiötä valppaasti silmällä.
Kenties hän itse sattuisi löytämään jonkun kauniin tytön, nuoren, hulluttelevan, vaarattoman, jonka mitään pelkäämättä voisi lähettää Saint-Médéric-kadun varrella olevaan taloon.
Unettoman yön jälkeen hän kiiruhti aikaisin aamulla Starhembergin luo. Choiseulin tiedonantojen lisäksi oli Bernisille jo aamulla saapunut uusia. Keisarinna Maria Teresia oli käskenyt kysymään lähettiläältään, oliko hänen, keisarinnan, viisaampi kääntyä Contin prinssin ja tämän välikappaleen markiisitar de Coislinin puoleen vai voiko hän ehdottomasti uskoutua Pompadourille.
Starhemberg, joka tiesi, miten kiintynyt Ludvig XV oli Pompadouriin ja miten tehoton oli kaikkien muiden kuin markiisittaren vaikutusvalta, oli jo ehtinyt lähettää vastauksensa Wieniin, ennenkuin markiisitar saapui hänen luokseen.
Hänellä samoin kuin Kaunitzilla oli kumoamattomia todisteita siitä, että Pompadour oli hyvin halukas edistämään Ranskan ja Itävallan salaista liittoa.