"Kuka sen on sanonut?"
"Monsieur Machault."
Marsalkatar tunsi kuohahtavansa oikein sydämen pohjasta.
"Hän vehkeilee salaa dauphinin ja ennenkin juonitelleen d'Argensonin kanssa, olkaa varma siitä. Tuo hurskas apilaskolmikko kuvittelee, että kuninkaan tila on pahempi, kuin lääkärit tahtovat sanoa. Uskokaa minua, rakas ystävä, kaikki on alusta loppuun valhetta ja petosta. Muutamien päivien kuluttua kuningas istuu täällä Hôtel d'Évreuxissä rakkaan ja uskollisen ystävättärensä rinnalla, parhaimman, mitä hänellä on maailmassa, tahi sitten pyytää teitä tulemaan takaisin Versaillesiin."
Pikku marsalkattaren sanat kävivätkin toteen. Vajaan viikon kuluttua kuningas ja markiisitar istuivat tämän komeassa asunnossa ja katselivat iloisina Versaillesin puiston kauniiden lumisten puiden yli.
Kuningas oli onnellinen niin vähällä päästyään uhkaavasta vaarasta.
Jeannea kädestä pitäen hän kysyi melkein hellällä äänellä ja sinutellen, mitä hän ei ollut tehnyt pitkään aikaan:
"Ja jos olisi käynyt toisin, jos murhaajan teräs olisi tuottanut minulle kuoleman, Jeanne, niin olisitko silloin muistanut lupauksesi olla jättämättä minua kulkemaan yksinäni tuota pimeää polkua ja kuolla kanssani?"
Jeanne puristi kättä, joka oli hänen omassaan.
"Siihen ei olisi tarvinnut mitään erityistä lupausta, sire. Olisin kuollut surusta. Eikä se nytkään ollut kaukana."