Jeanne pyörähti poispäin halveksivasti hymähtäen.
"Tekään ette jää vaille minun kiitostani, sen saatte uskoa! Vielä minä olen markiisitar de Pompadour!"
Kun Machault iloisena siitä, että oli suorittanut dauphinin tehtävän, oli sulkenut oven jälkeensä, loppui Jeannen keinotekoinen tyyneys. Hän meni horjuen soittokellon luo ja soitti voimattomasti. Sitten hän purskahti tärisyttävään itkuun. Vasta vähitellen oivalsi Bernis, jota Jeanne pyysi saada puhutella, mitä oli tapahtunut. Turhaan hän koetti tyynnyttää markiisitarta ja selittää, että Machault oli oikeastaan vain täyttänyt dauphinin käskyn.
Sielunsa sisintä myöten loukkaantuneena Jeanne selitti Bernisille, että hän on peruuttamattomasti päättänyt poistua Pariisista ja Ranskasta.
Hän haetti du Haussetin ja hovimestarinsa, joita käski panemaan kokoon välttämättömimmät tavarat ja viemään ne Bellevuehyn. Siellä hän sitten antaisi tarkemmat määräykset matkastaan.
Vaikka ilta oli jo myöhäinen, täytyi tavaroiden kokoonpanemiseen ryhtyä heti.
Marsalkatar de Mirepoix oli vähällä kompastua niihin esineisiin, jotka oli ladottu rappujen alapäähän.
Tämä pikku nainen astui huoneeseen vilkkain elein.
"Aiotteko matkustaa? Mistä ihmeen syystä?"
"Voi, rakas ystävä, kuningas tahtoo."