D'Argenson oli aivan raivoissaan tästä Pompadourin uudesta julkeudesta.
Hänen kiukkunsa meni niin pitkälle, että hän muitta mutkitta kielsi
Jeannea sekaantumasta tällaisiin asioihin.
Jeanne, joka tällä kertaa oli varma asiastaan, heitti hänelle ilman muuta taisteluhansikkaan.
Hän kirjoitti sotaministerille:
"Minä olen jo kauan aikaa tietänyt teidän vihamielisen mielenlaatunne minua kohtaan ja näen selvästi, etten voi sitä muuttaa. — — — Kuinka kaiken tämän käyneekään, en tiedä, mutta varmaa on se, että joko teidän tai minun täytyy kadota näyttämöltä."
Kahta päivää myöhemmin sai ministeri, joka niin monet vuodet oli ainaisilla juonillaan katkeroittanut markiisittaren elämää, jyrkän eron ja ankaran käskyn hallitsijalta poistua takaisin maatiloilleen Ormesiin.
Jeanne huokasi helpotuksesta. D'Argensonin ero, jota kohta seurasi madame d'Estradesin karkoitus, vapautti hänet katkerimmista vastustajistaan.
* * * * *
Sotanäyttämöltä saapui viimeinkin tärkeitä tietoja. Jeannen mielestä oli marsalkka d'Estrées toiminut tähän asti liian hitaasti ja varovaisesti. Vasta keskikesällä hän palasi Hastenbeckin taistelun voittajana Pariisiin.
D'Estrées, joka samoin kuin muutkaan, jotka ymmärsivät asian, ei pitänyt edullisena tukea Itävaltaa apujoukoilla, oli Pompadourin toivomuksen mukaisesti kohta valmis luovuttamaan ylipäällikkyyden Richelieulle; tämä oli palannut voittajana Välimereltä, missä oli valloittanut englantilaisilta Minorkan.
Markiisitar, joka sisimmässään ei enää pitänyt Richelieutä ystäviinsä kuuluvana, olisi paljoa mieluummin nähnyt Soubisen sotajoukkojen etunenässä. Mutta kun prinssi oli vain kenraaliluutnantti, pelkäsi markiisitar herättävänsä tyytymättömyyttä viran puolesta vanhemmissa upseereissa, jos hän tekisi Soubisesta marsalkan.