Rouva de Châteaurouxin kuoleman jälkeen ei moista tunteiden ryöppyä ollut tulvinut Ludvigin kankeassa sielussa. Hän kavahti ylös ja ojentelihe.
Ah, miten hyvältä tuntui, kun oli mielihaluja, kuumia, leimuavia himoja, jotka velloivat veren kuohuksiin, ja kun näillä oli päämäärä!
Herttua tuli sisään. Kuningas meni häntä vastaan joustavan ryhdikkäästi. Ayen hämmästyi. Virantoimituksessa olevat upseerit olivat etuhuoneessa kertoneet hänelle, että kuningas oli raukea ja alakuloinen ja että häntä nähtävästi taas kalvoi raskasmielisyys.
"Olen hyvin iloinen nähdessäni teidän majesteettianne niin reippaana ja virkeänä."
"Niin olen, rakas herttua, virkeä ja iloinen. Olen iloinen kuin lapsi tämänpäiväisistä tanssiaisista kaupungintalolla ja luvatusta kohtauksesta. Mikä lumoava olento! Toivon vain, ettei dauphin jää pitkäksi aikaa, vaan jättää meille vapaat kädet."
Kuningas puhui vilkkaasti. Hänen silmänsä paloivat kuin kuumeessa.
Herttuaa rupesi hieman arveluttamaan. Hänen mielestään suhtautui kuningas asiaan liian todenperäisesti. Ihana rouva d'Étioles näytti todenteolla voittaneen hänen sydämensä, sen sijaan kuin Ayen oli vain ajatellut rouvaa yhden illan ajanvietteeksi pitääkseen kuningasta hyvällä tuulella kruununperillisen hääjuhlassa.
Kuninkaan ystävyys antoi Ayenille oikeuden puhua verrattain avomielisesti.
"Rouva d'Étioles on todellakin nainen, jolla on suuria etuja. Vahinko vain, ettei hän ole ylhäistä sukua, että nuo Poissonit päinvastoin —"
Kuningas innostui.