Jeannen mieleen pyrki nousemaan säälinsekainen tunne, mutta hän vaimensi sen nopeasti.
Mitä hyötyä oli kuninkaalle alakuloisista tunteista, kun oli tarpeen toimintakykyinen tahto? Jos kuningas itse ei kyennyt irtautumaan horroksestaan, niin ei hän, Jeanne, enää voinut auttaa häntä.
Aurinko painui kepeiden pilvenhattarojen taa.
Jeannea alkoi viluttaa.
"Mon soleil se couche", sanoi hän epäilijän entein ja viittasi luokseen paashin, jonka Quesnay oli pannut vartioimaan lähistölle.
Äänettömyyden vallitessa he palasivat takaisin linnaan.
* * * * *
Auringon ylitse oli vaeltanut vain varjo. Lämpimiä kevätpäiviä jatkui, ja niiden mukana kesti myös markiisittaren näennäinen toipuminen.
Jeanne käytti hyväkseen sitä lyhyttä aikaa, joka vielä oli hänelle suotu. Hän kutsui luokseen veljensä Abelin, markiisi Marignyn, ja käski tämän mitä huolellisimmin suorittaa loppuun hänen aloittamansa työt. Hän pyysi hartaasti veljeään pysymään Ranskan kaunotaiteiden uskollisena suojelijana.
Choiseulin kanssa hän puheli siitä, mitä täydellisesti lamautunut kauppa ja heikentynyt laivasto elpyäkseen kipeimmin kaipasivat.