"Koettakaa, hyvä ystävä, tehdä kaikki voitavanne korvataksenne rauhallisella työllä ne vahingot, jotka me olemme tuottaneet Ranskalle sodalla."
Choiseul tarttui liikutettuna markiisittaren ojennettuun käteen. Jeannen kirkas äly näki ministerin silmillä, ja ministeri hänen silmillään, kuinka raskas se taakka oli, joka oli vyörytettävä kovassa rasituksessa elävän kansakunnan niskoilta.
Ministeristä tuntui katkeralta lohdutukselta saada jatkaa työskentelyä markiisittaren hengessä.
Jeanne lähetti tervehdyksen maanpaossa olevalle Bernisille huomauttamatta, että se oli viimeinen. Hän hankki tietoja Voltairesta, joka oli yhä enemmän vieraantunut hänestä siitä pitäen, kun kuniagasolii lähtenyt Preussin hoviin.
[Kuinka suuressa arvossa Voltaire piti suosijatartaan tämän kuoleman jälkeen, sitä osoittaa seuraava filosofin kirje kardinaali Bernisille.]
["Minä luulen, että te olette kärsinyt raskaan tappion. Madame de Pompadour oli teidän vilpitön ystävänne, ja jos minun on lupa sanoa vielä enemmän, niin luulen täällä allobrogisessa yksinäisyydessäni, että kuningas on kärsinyt suuren tappion. Häntä rakasti hänen oman itsensä tähtien vilpitön sielu, jolla oli selvä järki ja nuhteeton sydän, eikä niitä joka päivä tavata.">[
Vaikka tuon pahasisuisen pilkkaajan, jouduttuaan eripuraisuuteen
Fredrik II:n kanssa, oli aikoja sitten ollut pakko poistua
Sanssoucista, minkä jälkeen hän nyt oli useita vuosia oleskellut
Ferneyssä Sveitsin rajalla, ei heidän yhteytensä ollut kuitenkaan
päässyt entiselleen. Nyt se oli liian myöhäistä.
Marmontelille, joka oli voittanut Jeannen sydämen hienolla, tuntehikkaalla runollaan sotaopiston perustamisen johdosta, hän lähetti kallisarvoisen rasian. Boucherille hän testamenttasi suuren osan omistamistaan harvinaisista kaiverruksista. Sotaopiston ja Sèvresin tehtaat hän uskoi kuin rakkaat lapset niiden huostaan, jotka olivat niiden etunenässä.
Quesnay oli määrännyt, että sairas oli huhtikuun 7 p:nä vietävä Versaillesiin. Hän tiesi, että markiisitar kaikesta sielustaan ikävöi päästä näkemään niitä huoneita, jotka olivat olleet hänen varsinainen kotinsa ja joissa hän oli uneksinut voiton ja maineen viimeiset unelmat.
Kirkkaana ja lämpimänä paistoi aurinko Versaillesin yllä, kun Jeanne suoritti viimeisen retkensä Bourbonien komeaan linnaan. Puutarhoissa helotti raikkaan vihreyden ja heleän kukinnan ihanuus. Hänen loishuoneittensa ikkunat olivat selkoselällään, ja niistä virtasi sisään syreenin ja orvokin tuoksu.