"Minä ehdottaisin, ettei teidän majesteettinne läksisi Versaillesista ennen kello yhtätoista. Jos teidän majesteettinne suvaitsee, voisi ensin olla dominossa julkisissa tanssiaisissa ja kello kahdentoista ja yhden välillä lähteä kaupungintalolle. Kun hänen kuninkaallinen korkeutensa kruununprinssi on isäntä, niin on tuskin luultavaa, että hänen korkeutensa poistuu juhlasta aikaisemmin."
Kuningas suostui. Hänellä oli täksi yöksi vain kaksi toivomusta, olla tapaamatta kruununprinssiä ja nähdä madame d'Étioles sovitulla kohtauspaikalla.
* * * * *
Tanssiaiset kaupungintalolla olivat järjestetyt melkoista huonommin kuin Versaillesin juhla. Kaikki juoksentelivat ilman johtoa toistensa tiellä. Ruoasta ja juomasta ei oltu pidetty riittävää huolta, ja sitäpaitsi oli niukkojen virvokkeiden tarjoilu järjestetty päättömästi. Muutamissa saleissa ei ollut ensinkään tarjoilupaikkoja, kun taas muutamissa kohdin oli pöytä pöydän vieressä niin lähekkäin, että vieraiden oli tuiki tukala hieroutua niiden välitse.
Binet oli ottanut tehtäväkseen viedä ihanan serkkunsa tanssiaisiin ja pysyä tämän rinnalla kohtaushetkeen saakka.
Heidän oli vaikea pujotella tungoksen läpi sen tanssisalien takana olevan pienen huoneen lähettyville missä Jeannen tuli odottaa kuningasta.
Heidän kulkiessaan suuren salin halki oli Jeanne turhaan etsinyt katseillaan kahta henkilöä, joita hän jo eilen naamiaisjuhlassa oli mielellään halunnut nähdä, nimittäin maalari Boucheriä, jota hän hieman tunsi, ja kuninkaan suosikkia Karl Vanloota.
Binet olisi voinut näyttää hänelle tuon kuuluisan miehen, jota Ludvig XV aivan intohimoisesti ihaili. Mutta tänäänkään hän ei nähnyt vilahdustakaan kummastakaan maalarista.
Eräässä suurimman salin nurkassa, aivan lähellä ovea, he vihdoin löysivät vapaan paikan.
Jeanne oli pukeutunut kuninkaan mielivärejä edustavaan pukuun. Kauniin heleään vaatteeseen oli kudottu kukkaköynnöksiä, ja reunustuksena oli vaaleansinisiä kukkakiehkuroita ja falbolaaneja. Puvun päällä — hänellä oli hopeisin koruompelein somistettu mustasilkkinen domino, jonka hupun hän oli vetänyt päänsä verhoksi.