"Niin paljon kuin hän rakastaakin markiisitarta, käy hänen kuitenkin ajan oloon ikäväksi puhella hänen kanssaan päivät päästään matematiikasta ja luonnontieteistä ja pelata illoin hänen kanssaan shakkia. Muuten hän taitaa valmistella uutta draamaa, Sémiramis, josta hän ehkä saa lukea otteita teidän majesteetillenne. Monsieur Voltaire pitää suuressa arvossa teidän majesteettinne arvostelua."
Ludvig ei vastannut mitään. Madame d'Étioles oli herttaisuudessaan käynyt vallan innostuneeksi. Ludvig ei halunnut loukata Jeannea sanomalla, että hän sisimmässään ei ollut vähääkään halukas näkemään Voltairea Versaillesissa.
Jeanne kysyi, kuinka metsästys oli tänään onnistunut. Se ei ollut paljon minkään arvoinen. Näppärästi hän johti keskustelun Choisy-metsästyksiin, jotka oli pantu toimeen Sénart-metsässä.
Hän imarteli kuninkaan turhamielisyyttä. Hän kertoi, miten sekä hän että kaikki muut naiset olivat silloin olleet ihastuksissaan hänen näöstään, hänen olemuksensa rakastettavuudesta ja hyvyydestä. Vähitellen Jeanne sai hänet heräämään horrosmaisesta äänettömyydestä.
Kuningas pani kätensä Jeannen käteen, kasvoina lämmin mieltymyksen ilme.
"Rakastitko minua jo silloin?"
Jeanne antoi kiehtovien, ongelmaisten silmiensä katseen vaipua kuninkaan silmiin.
"Rajattomasti, sire."
Kuningas veti hänet luokseen ja suuteli häntä kuumasti.
"Mikä narri olin, kun lähetin sinut pois. Kuka ymmärtää minua niinkuin sinä? Kuka osaa niinkuin sinä saada minut unohtamaan itseni? Kuka on niin älykäs, niin kaunis kuin sinä? Näetkös, Jeanne, ensimmäisten hurmiopäivien jälkeen minä lähetin sinut pois Versaillesista. Tahdoin olla varovainen enkä pitänyt sinua kattoni alla. Tämä varovaisuus aiheutui ensi kädessä perheeni tähden. En tahtonut aiheuttaa uutta pahennusta. Mutta huonosti he ovat sen minulle maksaneet Herra Boyer de Mirepoix, tuo jesuiitta ja kruununprinssi ovat jo uskaltaneet sekaantua tähän minun asiaani. Luultavasti he ovat jo käyneet juoruamassa kuningattarelle. Uskalletaan vetää minut vastuuseen, uskalletaan vaatia, että minä alistuisin maan hurskasmielisten tahdon mukaan. Mutta minä en alistu toisten johdettavaksi, en edes näön vuoksi!" huudahti kuningas vihaisesti. "Minä olen kuningas. Minä näytän sen heille. He eivät saa repiä rahtuakaan onnestani. Minä näytän heille, ettei kukaan ole minun herrani.