"Onko herra Le Normant de Tournehem palannut Pariisiin?"
"Tänään puolenpäivän aikaan, madame."
"Odotetaanko vastausta?"
"Ei. Jos madame haluaa kysyä jotakin, niin minä saan sanoa, että on ehdottoman välttämätöntä, että madame tekee niinkuin kirjeessä sanotaan."
"Hyvä."
Jeanne, joka vastikään oli lopettanut kuningattaren kamarirouvan avulla pukeutumisensa madame de Maillyn huoneessa, avasi enonsa kirjeen, joka oli varustettu kirjoituksella: "Tärkeä ja yksityinen."
Häh näki heti ensi silmäyksellä, ettei kirje tuonut hyviä uutisia. Tournehem kirjoitti jokseenkin lakoonisesti, että Charles oli raivonnut kuin mielipuoli, sitten saanut syvän pyörtymyskohtauksen, josta hän oli herännyt ehkä vieläkin raivokkaampana.
Häneltä oli pitänyt ottaa pois kaikki aseet ja sulkea hänet huoneeseensa. Oli erittäin tähdellistä, ettei Jeanne tule kotiin, vaan jää Versaillesiin, muuten ei Tournehem voi vastata seurauksista. Lapsi-ikäväänsä saa Jeanne tukahduttaa. Asia voidaan kyllä järjestää niin, että hän voi tavata lastaan. Charlesin kirjeisiin ei tarvitse vastata ja hän saa muuten jättää tämän asian selvittelyn hänen, Tournehemin, huoleksi.
— Jumalan kiitos, että meillä on Tournehem, — ajatteli Jeanne, kuten hänen äitinsä vähän aikaisemmin.
Vaikka Jeanne täydellisesti luottikin enoonsa, tunsi hän kuitenkin lievää pelokkuutta. Hän tunsi miehensä ja tiesi, minkälaisiin muotoihin tämän mustasukkaisuus voi pukeutua. Mitähän, jos hän lähtee vaaniskelemaan, etsii hänet käsiinsä ja panee toimeen häväistyksen, mikä tekee hänen olonsa hovissa mahdottomaksi!