"Minä olenkin teidän majesteettinne menestystoivotusten suuressa tarpeessa. Minullekin on tämä päivä ollut surullinen."
"Niinkö?" sanoi kuningas. "Niin, sellaista on meidän elämämme! Parasta olisi, jos ei olisi syntynytkään tai tulisi kutsutuksi täältä pois, niinkuin minun kohtalokseni varmasti tulee."
Hän vaipui uudestaan raskasmieliseen äänettömyyteen.
Jeanne painoi alakuloisena päänsä alas. Mutta kohta senjälkeen hän uudestaan kokosi kaikki voimansa. Sen täytyi tapahtua, hänen täytyi tänään voittaa kuningas kokonaan puolelleen. Kuningas ei saisi ajatella eikä tuntea mitään muuta kuin häntä.
Jeannen vilkas, milloinkaan väsymätön mielikuvitus tuli hänen avukseen.
Kuningas oli silminnähtävästi surumielisen mystillisessä mielentilassa ja taas kuolemanaavistuksen vaivoissa.
Voiko Jeanne menetellä viisaammin kuin ottaa avukseen hänen taikauskonsa!
"Teidän majesteettinne kertoi minulle aivan äskettäin eräästä ratsastusmatkasta kylähautausmaan ohi. Tapansa mukaan oli teidän majesteettinne lähettänyt erään seurueensa jäsenen hautausmaalle katsomaan, oliko siellä äsken kaivettuja hautoja. Kun herra de Sainteville palasi takaisin ja vastasi myöntävästi teidän majesteettinne kysymykseen, valtasi teidän majesteettinne uudestaan läheisen kuoleman pelko, koska avoin hauta muistutti siitä."
Ludvig, joka alussa oli kuunnellut vain hajamielisesti Jeannen sanoja, työnsi kiivaasti lasin luotaan.
"Miksi kerrot sitä minulle?"