METSOLA (kehasten). Ei ole suurempi, eikä pienempi, mutta se on kaikki maata se.
NIKKINEN. Jaa jaa, kyllä kait, hyvää maata lieneekin!… (naurahtaen)
No mitä nyt maksaisi Metsolan metsät, tohtiiko edes kysyä?
METSOLA. Vaikea lienee minun sanoa, päättää kauppaa noin äkisteen.
HONKANEN. Isännälle on hyvä tarjona, nyt kun pääsee metsistään, mutta jos kesällä kulo polttaa, niin on arvo mennyttä.
METSOLA. Olette kyllä oikeassa, hyvä vieras. Todellakin. Ei ole liioin luottamista paimenpoikain piippuihin.
SANNA. Eipä kyllä olekaan, etenkin jos poutakesät vielä sattuu olemaan.
(Metsolalle) Voisithan tuon vaikka myydä… toista se maa kasvanee.
NIKKINEN (reippaasti). Minä lupaan kahdeksantuhatta! Eikö riitä hinnaksi? Enempää en voisi maksaa, metsät ovat halpoja. Kohta lopetetaan ostot, pannaan sahat seisomaan (kävelee edestakasin). Tullit yhä kohoovat… sodat mailla vierailla… niin, näettekös, se se tekee puulaakeille tappion.
METSOLA (kynsien korvallistaan). On, on tuota tuossakin jo, (epäröiden) mutta jos hiukan lisäätte? (Sannalle) Vai mitä sinä eukko sanot? Olet aina olevinasi tuota noin kuin viisaampi.
SANNA. Mitäs minä ymmärrän. Tehkää niinkuin hyvä tulee.
ANTTI (reippaasti). Parisen tuhatta vielä hyvin kannattaa se kohottaa.